perjantai 18. lokakuuta 2013

Ennen lattian valua

Olimme reissussa, joten tapahtumien päivittäminen blogiin on myöhässä. Tässä kuitenkin lattian valua edeltäviä tunnelmia ja kuvia.

Alla olevassa kuvassa eristeet ovat paikoillaan. Väliseinien paikat on merkitty styroxiin ja kuuman veden syöttöputket on uritettu eristeeseen. Tämän jälkeen sähkömies laittoi lattian alle jäävät sähköjohdot ja lattialämmityksen termostaattien anturit. Sähkömiehen töiden jälkeen oli vuorossa betoniverkkojen asentaminen.

Leivinuunin kohdalle tulee reilusti paksumpi valu.

Betoniverkon asennuksen jälkeen Warmia-lattialämmityksen asentaja kävi kiinnittämässä lämmitysputkiston verkkoon. Syksyn ollessa jo näin pitkällä ja lämpötilan keikkuessa nollan molemmin puolin lämmön pysyminen talon sisällä oli varmistettava, jotta valu onnistuisi. Tämän vuoksi ikkuna- ja oviaukot peitettiin muovilla sekä yläpohja suljettiin pressulla. Lämmön tuotosta huolehtivat sähkölämmittimet jo valua edellisestä illasta lähtien.

Reilusti lattialämmitysputkistoa.
Seinillä paperi suojaamassa hirsiä roiskeilta.

Valupäivän aamuna olikin muutama aste pakkasta, joten olikin hyvä, että lämmöt olivat jo edellisillasta asti päällä. Betoni oli ilmeisesti tavallista huokoisempaa, jotta se kuivuisi nopeammin ja tuottaisi vähemmän kosteutta kuin normaali betonimassa. Massaa oli varattu 12 kuutiometriä ja se olikin juuri sopiva määrä.

On siinä puomistolla pituutta.

Tässä vielä kuva aiemmin viikolla valmistuneesta terassin puoleisesta päädystä:

Etualalla hormitiiliä ja taustalla pari 1000 kg:n muurauslaastisäkkiä.

sunnuntai 6. lokakuuta 2013

Peltikate viimeistelyä vailla

Kuluneella viikolla viimeisetkin kattopellit pääsivät katolle. Vain harjapellit ja päätylistat puuttuvat enää katteen osalta. Ikkuna- ja oviaukot on sahattu oikean kokoisiksi ja tästä syystä pihamaalla onkin jos jonkinkokoisia hirren pätkiä.

Pellit ja kourut paikoillaan.

Pohjoinen pääty.

Keskiviikkona vuorossa oli viemäreiden sekä kylmien käyttövesiputkien kaivaminen täyttösoraan. KVV-IV -valvojan tarkistettua viemäriasennukset urakoitsijat aloittivat eristeiden laittamisen lattiaan. Loput eristeet olisi tarkoitus saada asennettua maanantain kuluessa, minkä jälkeen sähkömies pääsee asentamaan valun alle jäävät sähköputket. Sähköasennusten jälkeen eristeiden päälle laitetaan betoniverkko, johon lattialämmitysputket kiinnitetään.

Lattian eristeiden asennus vaiheessa.

Perjantaina Kauhavan Kourun miehet kävivät laittamassa sadevesikourut sekä alastulot. Ensiksi ajattelimme laitattaa valkeat kourut sekä alastulot, mutta päädyimme kuitenkin käytännöllisyyden vuoksi mustaan kouruun: Valkea kouru ei olisi ollut enää valkea muutaman vuoden päästä, musta sen sijaan pysyy hyvännäköisenä pidempään. Hirsiseinien suojaamiseksi asennutimme kourut jo nyt, vaikka alastulot pitääkin irroittaa keväällä ennen seinien lopullista käsittelyä.

Pisin kouru on 19 metriä pitkä, mutta ammattilaisille se ei ollut ongelma.

sunnuntai 29. syyskuuta 2013

Hiljaiseloa...

Edellisen päivityksen jälkeen rakennuksella on ollut vähän hiljaisempaa muutaman rakennusmiehen ollessa sairaana. Kelitkään eivät ole oikein suosineet katon tekemistä. Katon toinen lape on kuitenkin pellitetty ja ilmeisesti tulevana maanantaina julkisivun puoli saa pellit päälle. Aluskate onkin jo paikallaan ja ruoteet tehty.

Peltiä päällä.

Räystäiden otsalaudat maalasimme lauantaina toiseen kertaan, koska tulevalla viikolla on tulossa vesikourujen ja alastulojen asennus. Ovien ja ikkunoiden pielilautoja olemme myös maalanneet jo valmiiksi, vaikka asennus saakin vielä tovin odottaa.

Lauantaina kaivettiin talon sähkönsyöttökaapeli talon seinän viereen odottamaan pääkeskuksen kiinnittämistä seinään.

Sähkökaapelin upotusta.

Edellisenä viikonloppuna saimme valmiiksi ensimmäisen rakennuksen, jätekatoksen. Katoksen hirsikehikko on ollut valmiina jo pidemmän aikaa, mutta talon homeenestokäsittely ja lautojen maalaustyöt ovat olleet tärkeysjärjestyksessä etusijalla.

Jätekatos lamellihirrestä.
Ja huopakatto päällä.

Samana viikonloppuna käsittelimme homeenestoaineella myös grillikatoksen hirret. Grillikatoksen kasaaminen jää kuitenkin ensi kevääseen/kesään. Käsittelyn jälkeen hirret ja kattotarvikkeet kuljetettiin säältä suojaan talvisäilytyspaikkaan.

Osa grillikatoksen hirsistä homeenestokäsittelyn jälkeen.

sunnuntai 15. syyskuuta 2013

Ensimmäisen viikon jälkeen

Ensimmäisen pystytysviikon jälkeen kaikki kattoristikot ovat paikoillaan ja ne on myös tuettu. Lisäksi talon pohjoispääty ja kuistin yläosa on paneloitu. Seuraavana vuorossa on mm. räystäänalus- ja otsalautojen asennusta, etelänpuoleisen päädyn teko, ulkoseinien yläosan panelointia sekä aluskatteen asentaminen taloon.


Viikonlopun aikana käsittelimme kehikon sekä paikallaan olleet hirsipaneelit Uula-homeenestoaineella. Kyselimme mielipiteitä useammiltakin tahoilta hirsisuojauksen suhteen. Jotkut sanoivat, että pelkkä ruiskutus riittäisi aineen levitykseen. Uula-tuotteiden jälleenmyyjä kuitenkin suositteli, että homeenestoaine leviteltäisiin ruiskutuksen jälkeen vielä siveltimellä, jotta aine varmasti imeytyisi puunsyihin kunnolla. Näin sitten toimimmekin. 

Korkeapaineruiskun avulla homeenestoaineen levittäminen kävi joutuisasti. Sivelykin sujui nopeasti, kun aine oli jo hirren pinnassa eikä sivellintä tarvinnut näin ollen olla jatkuvasti kastamassa astiaan. Sivelyn myötä työtä oli toki enemmän kuin pelkällä ruiskutuksella olisi ollut, mutta onpahan nyt suojaus kunnolla tehty!

Rakentamisen edetessä jatkamme homeenestokäsittelyä sitä mukaa, kun uutta käsittelemätöntä pintaa valmistuu. Koska suurin osa pinnoista on nyt käsitelty, jatkossa olisi tarkoitus pärjätä pelkkien siveltimien avulla. Tällä käsittelyllä olisi tarkoitus pärjätä ulkopuolen osalta talven yli, sillä lopullinen ulkoseinien pintakäsittely on tarkoitus tehdä vasta keväällä ilmojen lämmettyä.

Pilarikin on löytänyt paikkansa terassilta.

Perjantaina kävimme hakemassa paikalliselta ikkuna- ja ovi-valmistajalta mittojen mukaan teetetyn 18x21-kokoisen parioven tekniseen tilaan. Kilpailutimme pariovet useamman rautakaupan kautta ja kysyimme itse tarjouksen paikalliselta toimijalta. Kannatti kyllä kilpailuttaa hintoja, sillä lähes tuplahintaakin vastaavista ovista olisi toisaalta pyydetty.

Olemme huomanneet rakennusprojektin aikana, että kilpailutus kannattaa, lähes asiassa kuin asiassa. Tarjouspyyntöjen lähettäminen ei vaadi paljoa, mutta äkkiä voi säästää satoja tai jopa tuhansia euroja.

torstai 12. syyskuuta 2013

Pystytys jatkuu

Kolmantena pystytyspäivänä loputkin hirret löysivät omat paikkansa. Sen jälkeen kattoristikot nostettiin paikoilleen.

Torstaiksi oli luvattu sadetta, joten rakennusmiehet levittivät aiemmin hirsipakettien suojana olleet kevytpeitteet talon suojaksi. Itsekin ahkeroimme keskiviikkoiltana rakennuksella tavanomaista enemmän, kun keräsimme hirsien suojamuovit pois sateen alta. Ja olipa onni, että siivosimme muovit ja muut kasaamisen aikana tulleet roskat pois, sillä torstain vastaisena yöllä tulikin reippaasti vettä. 
 

Hirsikehikko valmiina.

Kattoristikot myös paikoillaan.

Olemme tällä viikolla iltaisin maalanneet räystäänaluslautoja. Olisi tarkoitus saada käsiteltyä kaikki laudat kertaalleen ennen asennusta. Maalaustyö on huomattavasti helpompaa ja niskaystävällisempää trukkilavoista tehdyillä maalaustelineillä kuin räystään alla!

keskiviikko 11. syyskuuta 2013

Hirsikehikon pystytys

Kehikon pystytys alkoi radontiivistyskermin ja sokkelikaistan asennuksella. Alku oli hitaampaa, koska ensimmäinen hirsikerros piti linjata oikeaan kohtaan. Ensimmäisten hirsien asentamisen aikaan satoi hieman vettä, mutta ei kuitenkaan niin paljoa, että siitä olisi haittaa ollut.

Julkisivu ensimmäisen pystytyspäivän jälkeen.

Metsän puoli ensimmäisen pystytyspäivän jälkeen.

Toisenä päivä pystytys eteni vauhdikkaammin ja päivän päätteeksi hirsikehikosta puuttui enää 1-1½ hirsikerrosta.

Julkisivu toisen päivän jälkeen.

Metsän puoli toisen päivän jälkeen.

Ikkuna-aukot on työstetty hirsiin osittain valmiiksi, osittain ikkunoiden kohtia joutuu vielä sahaamaan työmaalla. Useimmista aukoista riittää alalaidan sahaaminen, mutta joistakin joutuu sahaamaan ylä-, ala- sekä sivulaitaakin.

Kuistin ikkuna-aukko.

Nopeasti on kehikko noussut. Tontilla on jälleen tilaa liikkuakin, kun maassa olleet hirsipaketit ovat siirtyneet seiniksi tulevaan taloomme. Seuraavaksi on vuorossa kattoristikoiden asennus. Tästä lisää huomenna!

sunnuntai 8. syyskuuta 2013

28182 kiloa

Ensimmäinen erä Kontion talotoimitusta saapui aikataulun mukaisesti torstaina 5.9. Kaikki tavara ei kuitenkaan yhteen kuormaan sopinut, joten loput puutavarasta saapuivat perjantai-iltana. 

Ensimmäinen kuorma.
Ahdasta on, mutta ammattilainen hoitaa homman.

Taloa varten tavaraa tuli yhteensä 28182 kiloa, jotka oli jaettu 46 pakettiin. Tämän lisäksi tavaraa saapui kahteen pieneen piharakennukseen eli grilli- ja jätekatokseen. Onneksi autotallirakennuksen puuosatoimitus on vasta helmikuulla, sillä jo nyt tontillamme alkaa olla aika täyttä... Tilaa alkaa kyllä tulla aika vauhdilla, kun talon hirsikehikon kasaaminen huomenna maanantaina alkaa.

Täyteen ahdettu.
Kuutiot tarkasti käytössä.

Torstai- ja perjantai-iltana peittelimme näitä paketteja sitten kevytpeitteillä, jotta mahdollinen sade (jota säätiedotukset tosin eivät ole lähipäiville luvanneet) ja tuuli eivät pääsisi turmelemaan puutavaraa. Tulevaksi viikoksi on onneksemme luvattu poutaa, joten säiden suhteen pystyksen odotetaan sujuvan jouhevasti.