keskiviikko 11. syyskuuta 2013

Hirsikehikon pystytys

Kehikon pystytys alkoi radontiivistyskermin ja sokkelikaistan asennuksella. Alku oli hitaampaa, koska ensimmäinen hirsikerros piti linjata oikeaan kohtaan. Ensimmäisten hirsien asentamisen aikaan satoi hieman vettä, mutta ei kuitenkaan niin paljoa, että siitä olisi haittaa ollut.

Julkisivu ensimmäisen pystytyspäivän jälkeen.

Metsän puoli ensimmäisen pystytyspäivän jälkeen.

Toisenä päivä pystytys eteni vauhdikkaammin ja päivän päätteeksi hirsikehikosta puuttui enää 1-1½ hirsikerrosta.

Julkisivu toisen päivän jälkeen.

Metsän puoli toisen päivän jälkeen.

Ikkuna-aukot on työstetty hirsiin osittain valmiiksi, osittain ikkunoiden kohtia joutuu vielä sahaamaan työmaalla. Useimmista aukoista riittää alalaidan sahaaminen, mutta joistakin joutuu sahaamaan ylä-, ala- sekä sivulaitaakin.

Kuistin ikkuna-aukko.

Nopeasti on kehikko noussut. Tontilla on jälleen tilaa liikkuakin, kun maassa olleet hirsipaketit ovat siirtyneet seiniksi tulevaan taloomme. Seuraavaksi on vuorossa kattoristikoiden asennus. Tästä lisää huomenna!

2 kommenttia:

  1. Asensitteko hirret itse?

    VastaaPoista
  2. Löysinkin jo vastauksen "Ensimmäisen viikon jälkeen"-postauksen kommenteista.
    Ihana muuten lukea tätä blogia omien rakennussuunnitelmien kesken.

    VastaaPoista