sunnuntai 6. lokakuuta 2013

Peltikate viimeistelyä vailla

Kuluneella viikolla viimeisetkin kattopellit pääsivät katolle. Vain harjapellit ja päätylistat puuttuvat enää katteen osalta. Ikkuna- ja oviaukot on sahattu oikean kokoisiksi ja tästä syystä pihamaalla onkin jos jonkinkokoisia hirren pätkiä.

Pellit ja kourut paikoillaan.

Pohjoinen pääty.

Keskiviikkona vuorossa oli viemäreiden sekä kylmien käyttövesiputkien kaivaminen täyttösoraan. KVV-IV -valvojan tarkistettua viemäriasennukset urakoitsijat aloittivat eristeiden laittamisen lattiaan. Loput eristeet olisi tarkoitus saada asennettua maanantain kuluessa, minkä jälkeen sähkömies pääsee asentamaan valun alle jäävät sähköputket. Sähköasennusten jälkeen eristeiden päälle laitetaan betoniverkko, johon lattialämmitysputket kiinnitetään.

Lattian eristeiden asennus vaiheessa.

Perjantaina Kauhavan Kourun miehet kävivät laittamassa sadevesikourut sekä alastulot. Ensiksi ajattelimme laitattaa valkeat kourut sekä alastulot, mutta päädyimme kuitenkin käytännöllisyyden vuoksi mustaan kouruun: Valkea kouru ei olisi ollut enää valkea muutaman vuoden päästä, musta sen sijaan pysyy hyvännäköisenä pidempään. Hirsiseinien suojaamiseksi asennutimme kourut jo nyt, vaikka alastulot pitääkin irroittaa keväällä ennen seinien lopullista käsittelyä.

Pisin kouru on 19 metriä pitkä, mutta ammattilaisille se ei ollut ongelma.

3 kommenttia:

  1. Hei! Hauska löytö tämä teidän blogi, nimittäin mekin rakennetaan Pohjois-Karjalaan ja sama urakoitsijakin on hommissa. :) Kaiken lisäksi meidän talo malli on muokattu mallista Rantala B eli hyvin tavan tölli tännekin nousee.. Meillä ollaan jo loppusuoralla ja stressi on sen mukainen. Tervetuloa siis tutustumaan meidänkin blogiin. kontiohirsitalo.blogspot.fi Tsemppiä uurastukseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei vain!
      Tervetuloa lukemaan blogiamme. Olemme silloin tällöin käyneetkin lukemassa blogianne, joskus taisimme kommentoidakin jotain, joskin taisi olla TaKo-nimimerkillä ne kommentit... :-) Tsemppiä teille viime metreille, kohta se uurastus palkitaan!

      Poista
  2. Hyvältä näyttää teidän katto. Onko pysynyt minkälaisessa kunnossa näin vuosien varrella, tästä ilmeisesti on jo aikaa melko paljon? Tutullakin kattopeltien asennus edessä, heillä toki vielä väri hakusessa.

    VastaaPoista