sunnuntai 20. lokakuuta 2013

Lattiavalun jälkeen

Lattiavalu oli kuluneen viikon keskiviikkoaamuna. Kuinka ollakaan, samana aamuna Kiitolinjan kuski soitteli, että olisi Jäspin kattila, varaaja ja tarvikelähetys tulossa. Tontille ei ollut mitään mahdollisuutta päästä parin betoniauton tukkiessa pihatien. Hätäratkaisuna päädyttiin ottamaan kattila muine tarpeineen reilun kilometrin päähän isännän kotipaikalle, jotta Kiitolinjan kuljettaja pääsi jatkamaan reittiään eteenpäin.

Itse lattianvalu sujui suuremmitta ongelmitta. Valun jälkeen ammattimiehet liippasivat lattian ja nyt odotellaankin sen kuivumista. Valua seuraavana aamuna kosteutta olikin sisällä reilusti, mutta nyttemmin ei enää niin paljoa. Jälkihoitona sisätilat ja lattia pitäisi pitää noin viikon ajan lämpimänä.

Tasaista lattiaa.

Lämmön pysyminen pitäisi olla nyt varmempaa, sillä ikkunat on nyt asennettu paikoilleen ja oviaukkoihin on tehty styroxovet. Lämpöä toki häviää edelleen paljon yläkautta, kun yläpohjassa on vain pressu estämässä lämmön karkaamista. Pressu saa olla ilmeisesti paikoillaan tiistaiaamuun, jolloin ilmastointiputkien asennus alkaa. Maanantaina aloittaa työnsä luottotimpurimme, joka tulee työskentelemään raksallamme täysipäiväisesti aina talon valmistumiseen saakka. Timpurimme taitaa myös muuraustyöt ja ensimmäisenä tehtävänään hän alkaakin muurata savupiippuja.

Ensilumi maassa
Ensilumi satoi torstai-iltana ja nyt lunta onkin jo muutamia senttejä. Onneksi ehdimme siivota tontilla perusteellisesti ennen lumentuloa. Vielä olisi kuitenkin paljon tekemistä ennen maan jäätymistä, joten toivomme lumen sulavan vielä pois...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti