tiistai 18. helmikuuta 2014

Muuttovalmista

Olemme saavuttamassa odotetun etapin taloprojektissamme. Tänään meidän tulisi saada muuttolupa käyttöönottotarkastuksessa ja loppuviikosta olisi tarkoitus aloittaa tavaroiden siirtäminen uuteen kotiin. Uskomatonta, mutta totta. Kauan on tästä päivästä haaveiltu ja kuukausia on tämän unelman eteen töitä tehty, joten ansaittu kai tämä päivä on!

Viikonloppuna siivosimme urakalla. Vaikka loppusiivous oli valtava ponnistus, oli se kyllä palkitsevaakin: Kerrankin näki työnjäljen kunnolla. ;-) 
Onneksemme saimme sukulaisiakin siivousavuksi, muuten olisi aika loppunut kesken. Kiitokset vain talkoolaisille!

Alla muutama kuva viikonlopulta.

Keittiö - kodin sydän

Leivinuuni

Pesuhuonetta. Suihkuseinä puuttuu vielä...

Meillä alkaa siis olla aika valmista. Pieniä puutteita toki vielä on, mutta ne eivät estä muuttamista. Suurin puute taitaa olla se, ettei saunan kiuasta ole vielä lopullisesti asennettu. Odotamme vielä yhtä asennuksessa tarvittavaa osaa, joka piti tilata, koska paikallisissa rautakaupoissa osaa ei ollut tai se oli loppunut. Puuttuva osa on kuitenkin matkalla ja postin pitäisi tuoda se tänään, joten kenties jo illalla kiuaskin on asennettu. Suihkuseinä pesuhuoneeseen on myös vielä asentamatta, mutta sekin asia pitäisi olla kunnossa loppuviikosta.

Muu kalustaminen ja paikkojen viimeistely kestäneekin sitten loppuelämän...


Meillä on Kontion taloesittely tänään tiistaina 18.2 klo 16-19. Lisätietoja ja ajo-ohjeet löytyvät Kontion nettisivuita. Esittelyssä on mukana myös Ilona-keittiöt Siilinjärveltä. Tervetuloa tutustumaan kotiimme!

4 kommenttia:

  1. Hei! Ensimmäiseksi onnittelut talon valmistumisesta. Varmasti mahtava tunne, kun kaikki on (hyvin pieniä lisäyksiä vaille) valmis:)!! Todella lämminhenkisen hirsitalon olettekin rakentaneet/sisustaneet pintamateriaaleilla. Näyttää ihan tosi hyvälle. Ja kiitokset vielä tästä blogista, mielenkiinnolla olen seurannut rakentamista ja saanut kullanarvoisia vinkkejä myös omaan projektiimme. Kiitos;)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ja ihana kuulla, että blogistamme on ollut hyötyä teille! :-) /H&T

      Poista
  2. Hienoa, onnea projektin valmistumisesta! :) Hieno talo, mahtavaa. Oma projekti vasta alkutekijöissä, tästä blogista on toivottavasti hyötyä tulevaisuudessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Pitkä projektihan se oli, mutta lopputulos on ollut palkitseva. Tsemppiä teille projektiinne! /H&T

      Poista